Matti Pulkkinen kirjoittaa kauniisti Keiteleen kunnan 130-vuotisjuhlasivustolla: ”Keiteleen evankelis-luterilaisen seurakunnan pitkäaikainen kirkkoherra Lauri Lehmuskoski teki vaikutuksen juurevalla viisaudellaan. Hänen pohdiskelevaisuutensa ja opettavaisuutensa saivat kuulijan syventymään elämän suuriin kysymyksiin. Pappi oli koskettava näky, kun hän asteli reippaasti lakki päässään pappilalta kirkolle. Hänellä oli vahva karisma, joka herätti yleistä kunnioitusta.” (http://www.keitele.fi/Suomeksi/Keitele-130-v/Keitele-130-v–palsta/Pulkkinen-Matti)
Keitele-päivät pidetään 26.-29.6.2014 ja eri yhteisöt järjestävät juhlaohjelmaa pitkin kesää.
Juhlasivustolla Eeva-äiti muistelee:
Muuttokuorma ajoi uuden uutukaisen pappilan eteen. Siinä se oli kesäisen vihreä pieni kirkonkylä, suurten metsien keskellä, sinisen järven rannalla. Muuttomatka ei ollut pitkä. Kymmenvuotias esikoinen suoritti sen uudella pyörällään urheasti polkien, että saisi sen varmasti vahingoittumattomana perille. Parin vuoden olo Pielavedellä oli päättynyt ja pieni haikeus jäi erosta ystäviin.
Pian pääsimme arkielämän rytmiin ja tutustuimme leppoisiin ihmisin. Kysyin seurakuntamme emännältä Lyyli Mökkäseltä, jolla oli jo ikää kertynyt, miten hän jaksaa valmistaa pitoja toista toisen perään. Valoisasti hymyillen hän vastasi: ”Ei minulla ole koskaan kiire”.
Hamulassa valkoisessa mökissään yksin asunut Lumimäen mummo johdatteli meidät parhaille puolukkapaikoilleen ja halusi tarjota vielä marjastuskahvit ihanan rieskan kera.
Esikoinen oli hyväksytty keskikouluun ja puhkui intoa sinne mennessään. Rehtori Salme Jalovaara oli tokaissut häntä haastateltuaan: ”Näitä saisi olla enemmänkin.” Eipä arvannut, etteivät ne ihan heti loppuisi!
Kasvimaan hoitelu oli helppoa ja mukavaa valmiilla peltotilkulla. Perheenpään tomaattiharrastuskin tuotti tulosta kun lasikojun sai kasattua. Pielavedellä syntynyt kuopus otti asiakseen juottaa kaalinpäät tuttipullosta. Kerran kuului kesken kaiken kiukkuinen lausahdus ison kaalinkuvun kohdalta: ”No, eikö tämä juo ollenkaan!” Liekö kaali jo kyllästynyt vai tuliko tuttiin tukos.
Kodikas henki vallitsi talojen seuratuvissa, joissa väki veisasi Siioninvirsiä. Seuroissa oli joskus paljonkin pappeja koolla.
Kares-piispa ehti käydä aikanamme kolme kertaa Keiteleellä. Herttainen Aili-vaimo oli mukana ja huolehti tarkoin, että piispa muisti noudattaa määrättyä diettiään. Seurakunnan vierashuoneeseen pedattiin silloin pitsilakanat.
Omien lasten kasvettua isommiksi sain pieniä ystäviä hoitooni. Vieläkin heidän nasakat kysymyksensä ja viehkeät mietteensä kutittavat kummasti.
Kysyin lapsiltani, mitä tulee mieleen lapsuuden Keiteleestä. Yksi muisteli kivaa kauppiassetää Johannes Tossavaista, joka usein antoi lapsiasiakkaalle karamellin. Toinen muisti iloisen Inkeri-tädin, joka toi mansikoita. Ja kuinkas ollakaan – esiin nousi lähin naapuri, taitava ja kaiken osaava Oiva, joka lauantai-iltaisin tuli ilmoittamaan, että ”saanaannii sais männä”.
” Tämä teos haluaa valottaa millaista elämä on Keiteleellä ollut menneinä
vuosina. Kirja kertoo Keiteleen asukkaista työn, ilon ja surun aikoina.
Se haluaa olla kiitoksena niille, jotka ovat kauniin kuntamme rakentaneet.”
(http://www.pielavesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Opetus-ja-koulutus/Kansalaisopisto/Ajankohtaista) – Matu
Merkinnät RSS-syötteenä