Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Tonttutytöt

01.03.2014, lehmuskoski

Keiteleellä asuessamme isä alkoi yhdessä muutaman innokkaan vartionjohtajan kanssa elvyttää partiotoimintaa kirkonkylässäkin. Syrjäkylillä tytöt ja pojat kokoontuivat jo ahkerasti vartioihin, Hamulan kylällä opettaja Yrjö von Kochin johdolla.

Myös me Lehmuskosken lapset pääsimme partioon, pojat aluksi kolkkapojiksi ja me Helenan kanssa tonttutyttöihin. Ohjaajat olivat innoissaan. Kokoonnuimme mm. Osuuspankin kellarissa, jota kutsuttiin Koloksi. Kravun Solja oli alusta saakka ahkerana mukana. Hänen partionimensä oli Liina.  Helena oli  Mitu ja minä Matu (muita nimiä en muista, mutta olen jo kysellyt Helenalta ja Sinikalta). Soljan äiti Aune ehti ommella kymmenittäin sinisiä tonttutyttöjen mekkoja ja sisar Helinä oli toisinaan johtajana. Liittyessämme vartioon vannoimme juhlallisen valan: ”Tonttu puhuu totta ja tottelee ja on iloksi ja hyödyksi muille.”

Partiolaiseksi pääseminen oli ollut suuri haaveeni jo Pielavedellä asuessamme. Ihailin yli kaiken Kuoppalan Kerttu-Liisaa (rovasti Paavo Kuoppalan nuorempi tytär). Olin kirkossa, kun Pielaveden seurakunnan partiolaisten hartaat valat vastaanotettiin. Tytöillä oli yllään harmaa leninki, siinä juhlan takia valkoiset kaulukset ja kalvosimet, sekä partiohuivi. Puku oli lähes suora kopio Lotta-asusta. En saanut koskaan ylleni tätä toivomaani partiopukua, koska muoti ja aatteet vaihtuivat myös partiotoiminnassa radikaalille 70-luvulle tultaessa ja koko toiminta kuihtui pian kokoon Keiteleellä.

Ennen vanhempien muuttoa Keiteleeltä löysin pappilan kellarista (seurakunnan varastokopista) vanhoja laatikoita, jotka olivat täynnä pois heitettyä kerho- ja pyhäkoulutavaraa. Siellä lojui hylättynä kallisarvoinen tonttupartion päiväkirjamme! Kirjassa on antaumuksella kirjoitettuja ja piirrettyjä merkintöjä kokoontumisistamme. Paljon on unohtunut, mutta muistan, että joitakin suorituksia (esim. napin ompelu) ja muuta mukavaa ehdimme tehdä yhdessä näinä parina tonttutyttövuotena!  – Matu


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *